PIRJO KÄMPPI

ETUSIVU JA YHTEYSTIEDOT - IHMINEN TAVATTAVISSA -terapeutti - TYÖNOHJAAJA - KUKA MINÄ OLEN - MUSIIKKI


 

 

Pirjo Kämppi - Laulu

Pirjo Kämppi (s.1964) on paljasjalkainen joutsalainen,jonka musiikillinen ura alkoi
vanhempien mukaan jo noin 5-vuotiaana radion laulujen tahdissa. Nuoruudessaan
Pirjo kiinnostui melodisesta lauletusta jazzista ja svengaavastaiskelmästä. Hänen
suosikkejaan ovat olleet mm. Ella Fitzgerald,Sarah Vaughan, Billie Holiday ja
Dinah Washington sekä Maarit Hurmerinta
.Lukioaikanaan Pirjo toimi Joutsa
Big Bandin solistina ja myöhemmin parikymppisenä keikkaili muutaman vuoden melko
tiiviisti Esko Tuukkasen tanssiyhtyeen laulajana. Vuosina 1987-1989 Pirjo opiskeli
laulua Oulunkylän Pop & Jazz -opistossa (nykyisin Pop & Jazz Konservatorio).

Perheen perustaminen vei välillä oman aikansa, jonka jälkeen Pirjo palasi laulun
pariin. Pirjoa on kuultu mm. ravintoloissa,tanssilavoilla, yritys- ja
yksityistilaisuuksissa sekä eri festivaaleilla. Pirjon yhteistyökumppaneita vuosien
mittaan ovat olleet useat arvostetut musiikintaitajat mm. Erik Lindström, Pentti
Lasanen ja Markku Johansson
sekä Ilmavoimien soittokunnan big band, Imatra
Big Band ja Jyväskylä Big Band.

Kämpin ja Lindströmin yhteistyö sai alkunsa demolevystä, jonka Pirjo sattui
lähettämään myös Lindströmille. Eki innostui kertaheitolla Pirjon ainutlaatuisesta
laulusaundista ja fraseerauksesta ja yhteistyö sai alkunsa. Alkuvuodesta 2001
ilmestyi pitkäsoittolevy, Ranskalaiset korot, jolla on 15 Pirjon upeaa tulkintaa
Lindströmin sävellyksistä. Levy herätti innostusta ja ihailua. Radiot, lehdistö ja
myös ostava yleisö ottivat levyn hyvin vastaan.

Pirjon II pitkäsoittolevy, Sydän Soi, ilmestyi syksyllä 2002. Sovituksista on
vastannut Markku Johansson. Kaupallisten radioiden toimittajat valitsivat levyn
Kuukauden Levyksi. Vuonna 2003 ilmestyi kokoelma Hiljaista on -Parhaat.
Lisäksi on vuonna 2021 ilmestynyt digitaalisina singleinä "Kohdataan",
"En näin vois mä rakastaa" ja "Johnny Guitar".

Arvostelujen mukaan Pirjon musiikillisesti vahvimpia puolia ovat kaunis ääni, loistava
rytmitaju, musikaalinen ote, tarkka ja tyylikäs fraseeraus, moitteeton sävelpuhtaus
ja vahvat tulkinnat, jotka herättävät tekstin eloon. Taidoiltaan Pirjoa on usein
verrattu jopa Laila Kinnuseen.

Pirjo on sielultaan swinglaulaja, mutta häneltä taittuu myös viihteellinen
jazz, iskelmä- ja tanssimusiikki, viihdemusiikki, pop, soul, blues sekä gospel.