PIRJO KÄMPPI

ETUSIVU JA YHTEYSTIEDOT - IHMINEN TAVATTAVISSA -terapeutti - TYÖNOHJAAJA - KUKA MINÄ OLEN - MUSIIKKI


 

KUKA MINÄ OLEN

Olen Ihminen tavattavissa -terapeutti (ITT), skeematerapeutti, työnohjaaja ja seksuaalineuvoja, jonka luokse voit tulla matalalla kynnyksellä.

Olen läpikäynyt elämässäni monia kivuliaitakin vaiheita, mm. oman ahdistus- ja paniikkihäiriön sekä läheisten riippuvuuksien myötä. Nuo kokemukset ja koulutus terapeutiksi (Tommy Hellstenin koulutusohjelma) ovat antaneet runsaasti eväitä kuunnella ja luotsata kanssakulkijoita erilaisissa arjen haasteissa ja karikoissa.

Ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi olen valmistunut Helsingin Psykoterapiainstituutista (2016) ja tutustunut riippuvuuksien 12-askeleen hoito-ohjelmaan Hazelden Betty Ford Foundation -klinikalla USA:ssa (2014). Seksuaalineuvojaksi valmistuin Sexposta (2020). Käytän lisäksi skeematerapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiä työssäni.

Juureni ovat maalaistalossa metsien, peltojen ja lehmien keskellä. Olen opiskellut ja asunut nuoruuteeni kaupungissa ja paluumuuttanut kotiseudulle tehden töitä mm. lakialalla. Väriä elämääni on tuonut laulaminen, josta näiden kotisivujen musiikkiosio kertoo. Lisäksi olen kahden aikuisen lapsen äiti ja suvun metsätilan hoitaja. Eläinrakkaana ihmisenä minulla on ollut useita koiria, joista terapiakoira Sandi työskentelee välillä vastaanotollani. Viimeiset 30 vuotta olen viihtynyt Suonteen rannalla sukutilalla Keski-Suomessa Joutsassa.